Ajankohtaista

Hellman Huutokauppa oli jälleen todellinen menestys

Huutokaupan kokonaismyynti oli yli 800 000 €. Neljän päivän aikana myytiin lähes 3600 kohdetta. Joukossa oli poikkeuksellisen paljon isoja laatikkoeriä, yli 1200 kohdetta. Kaikki osa-alueet myivät hyvin: keräilykohteet, numismatiikka sekä ulkomaiden ja Suomen postimerkit. Muista keräilykohteista halutuin oli kohde, jossa oli Helsingin punakaartin käsivarsinauha, naisten punainen ruusuke sekä valkoisen upseerin käsivarsinauha. Kohteesta maksettiin 3800 euroa. Elginin 40 taskukellon erästä maksettiin 2200 euroa ja Saksan SS-divisioona Nordlandin hihamerkistä 2100 euroa.

Huutokaupan kallein kohde oli vanha näyttelykokoelma. Tämä Unkarin 2. julkaisun postimerkeistä tehty kokoelma herätti huomattavasti myös kansainvälistä kiinnostusta. Mukana kisassa oli mm. kaksi puhelintarjoajaa Unkarista. Kohteen hinta moninkertaistui lähtöhinnastaan ja sen lopullinen myyntihinta oli 11200 euroa. Saman keräilijän kokoelma Unkarin 1. julkaisusta saavutti 8300 euron hinnan ja kokoelmasta erikseen nostettu ykkösmerkin julkaisematta jäänyt ensipainos myytiin 4900 eurolla.

Huutokaupan toiseksi kallein kohde oli Jussi Tuorin näyttelykokoelmasta, Suomen herttua Juhanan omakätisesti allekirjoittama kirje vuodelta 1584. Siitä käytiin poikkeuksellisen kovaa kilpailua ja kohteen lopullinen myyntihinta oli 8800 euroa. Paljon ennakkohuomiota saanut uusi löytö, Saarismallin 10 pennin B-hampainen merkki käyttämättömänä, nousi 6800 euroon. Isohampaisesta 8 pennin merkistä painotuotteella Venäjälle maksettiin 5400 euroa. Mallin 1891 3,50 ruplan värivirhepainamasta maksettiin 4900 euroa. Zeppelinin virhepainama nousi 4800 euroon. Kaikkiaan yli 1000 euron hintaisia kohteita myytiin noin sata kappaletta. Suurin osa kohteista oli 100 – 1000 euron hintaisia. Näitä oli yhteensä noin 2000 kappaletta.

Huutokauppa osoitti, että keräily on hyvässä nosteessa ja hintakehitys on positiivinen. Vaikka huutokauppa oli julkinen, suuri enemmistö tarjoajista osallistui siihen etänä Hellman Huutokauppojen uuden digitaalisen sovelluksen kautta. Kansainvälisten huutajien määrä oli merkittävä

NOPEAT JA JOUSTAVAT TOIMITUKSET

Olemme tunnettuja nopeudesta. Tälläkin kertaa lupaamme pakata kaikki lähetykset vauhdikkaasti mutta huolellisesti asiakkaillemme. Suurin osa kohteista pakataan lähetettäväksi tai noudettavaksi huutokauppaa seuraavina kolmena arkipäivänä eli 11. - 13.10. Koska prosessimme on nopea, on tärkeää, että meillä on kaikki oleellinen tieto heti huutokaupan päätyttyä. Jos Sinulla on jotain erityistoiveita lähetykseesi liittyen, niin muista kertoa niistä ennen 8.10.

Uuden järjestelmän ansiosta huutokauppa kestää neljä päivää. Jos ostat kohteita vain ensimmäisenä ja toisena päivänä, niin voit nopeuttaa omien ostosten käsittelyä klikkaamalla Huudot tehty – laskun saa lähettää -painiketta. Painike löytyy Omilta sivuiltasi. Tällöin kiiretilanteesta riippuen saatamme saada lähetyksesi matkaan heti!

Tarjoamamme DHL Express -pakettipalvelu on aivan huippu! Sinun ei tarvitse noutaa pakettia mistään, vaan se toimitetaan kotiovellesi. Nopeaa ja hyvää palvelua!

Tämän huutokaupan yhteydessä tarjoamme Sinulle mahdollisuuden valita pakettien toimittajaksi myös Matkahuollon. DHL Express -palvelussa ja Matkahuollossa on eroja. Matkahuollon paketti pitää noutaa Matkahuollon noutopisteestä (säilytysaika 7 vuorokautta), DHL Express -paketti tuodaan suoraan kotiovelle. Matkahuollon kautta lähetetyt paketit ovat DHL Express -palvelua edullisempi vaihtoehto mutta toimitus kestää kauemmin, esim. 5 kg paketissa säästät noin 7€. Jos haluat saada tämän huutokaupan yhteydessä pakettisi Matkahuollon kautta, niin ilmoita siitä meille 6.10. mennessä: myynti@filateliapalvelu.com

KOHTEIDEN NOUTO

Jos olet omat tiedot -kohdassa ilmoittanut noutavasi kohteet tiloistamme Naantalista huutokaupan jälkeen, niin tämä on mahdollista to. 14.10. klo 10 alkaen. Alkuviikosta keskitymme pakkamaan rahtina lähteviä lähetyksiä. Toimistomme on suljettu asiakaskäynneiltä 11.-13.10.

Jussi Tuorin kaksi huippukokoelmaa Hellman-huutokaupassa

Lokakuun 6. – 9. päivinä järjestetään kansainvälinen Hellman-huutokauppa Naantalissa. Tarjonta on taattua Hellmania: runsaasti monipuolista keräilytavaraa laidasta laitaan. Myyntiin on saatu kaksi maailmanluokan huippukokoelmaa, jotka on rakentanut pitkän linjan näyttelyfilatelisti Jussi Tuori. Kumpikin kokoelma on palkittu kultamitalilla. Näiden kokoelmien upeaa materiaalia tullaan myymään yksittäiskohteina ja erinä tulevissa Hellman-huutokaupoissa.

Tuorin kokoelmat ovat The First Postal Stationery issue of independent Finland 1917 – 1929 ja Winnig the Independence. Kokoelmat sisältävät valtavasti hienoa ja harvinaista materiaalia. Itsenäistymisestä kertova postihistoriallinen kokoelma sisältää filateelisen materiaalin lisäksi myös postikortteja, alkuperäisiä dokumentteja ja jopa sisällissodan molempien osapuolten käsivarsinauhoja.

Saarismallin ehiökokoelmaansa Jussi Tuori on tehnyt runsaasti tutkimustyötä, ja nyt hänen uudet löytönsä ja havaintonsa ovat tarjolla Hellman-huutokaupassa. Ehiökokoelmassa on myös runsaasti ehdotteita, itse asiassa kaikki tunnetut. Milloinkaan aikaisemmin ei kaikkia ehdotteita ole ollut esillä yhdessä ja samassa kokoelmassa. Keräilijöillä on siis lokakuussa ainutkertainen tilaisuus kartuttaa kokoelmiaan kultamitalitason materiaalilla, jota on tarjolla vain hyvin harvoin

Asiakaspalautteita:

THANK YOU for the best Philatelic auction experience. I WILL be a returning customer.

Excellent! Perfect! Those are words to describe my first auction purchase with your firm.

Jotain jäi tuomatta huutokauppaan, kun en tajunnut mitä kaikkea voi tuoda.

Asiantunteva väki hommissa, vaikka esim. lähtevä ja sinne saapuva voi olla melkoinen sekametelisoppa. Itse erittäin tyytyväinen niin ostajana kuin myyjänäkin.

Olin lokakuun huutokaupassa ekaa kertaa ikinä myyjänä.  Tulos kyllä yllätti postitiivisesti!

HALUATKO OMAN HUUTOKAUPAN?

Jos sinulla on kokoelma jostain keräily-, vintage tai design-esineistä, joiden arvo on vähintään 50 000 €, niin voimme järjestää kokoelmallesi oman erikoishuutokaupan. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme: 02 254 7200 ma - pe klo 9 - 17.